sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
Dialogi, debatti vai keskustelu?
Dialogin luonne selviää parhaiten, kun sitä verrataan debattiin eli väittelyyn, politiikasta tuttuun keskustelumuotoon. Debatin tavoitteena on oman näkökannan puolustaminen toista väittämää vastaan.
Debatissa osallistujien puolustama kanta on oikea ja vastapuolen kanta on lähtökohtaisesti väärä. Oikeassa oleminen ja voittaminen muodostavat debatin perusdynamiikan, joka on usein voimakkaampi kuin tarve löytää paras ratkaisu. Debatissa väittely voidaan voittaa tai hävitä, mutta dialogissa ei ole voittajia tai häviäjiä. Dialogissa ei ylipäätään ole tarkoitus olla oikeassa tai väärässä.
Arvojen priorisointi määrittää, millainen päätös lopputuloksen kannalta koetaan parhaaksi. Debatti toimii yleensä arvokeskustelussa huonosti, kun taas dialogiset menetelmät voivat edistää rajat ylittävää tilannetajua, lieventää arvoristiriitoja sekä lisätä ymmärrystä kokonaisuuksista.
Dialogin pyrkimyksenä on tuottaa ymmärrystä toisten näkemyksistä ja luoda merkityksiä toiminnan kohteena oleville asioille.
Debatti ja dialogi eroavat myös tavassaan edetä asioiden käsittelyssä. Debatissa on tarkoitus puolustaa alkuperäistä väitettä tai näkökantaa – tai vähintään tutkia se loppuun asti. Dialogin tarkoituksena ei ole välttämättä selvittää, onko jokin lähtökohtainen väite tosi vai ei, tai pitäytyä jossain hyvin tarkkaan rajatussa aihepiirissä. Dialogin pyrkimyksenä on pikemminkin tuottaa ymmärrystä toisten näkemyksistä ja luoda merkityksiä toiminnan kohteena oleville asioille (Alhanen ym. 2015).
Debatin ja dialogin ero ei ole tarkkarajainen. Niissä voi olla yhteisiä piirteitä, kuten relevantin tiedon tunnistaminen tai loogisen päättelyn hyödyntäminen (ks. kuva). Väittelykin voi edetä niin, että molemmat osapuolet kuuntelevat tarkasti toisen näkemyksiä ensin ja vastaavat vasta sitten hyvin perustelluilla argumenteilla. Myös väittelyssä osapuolet voivat luopua lähtökohtaisista positioistaan ja hyväksyä jonkin yhteisen näkemyksen, vaikkei tämä tavallista olekaan.
Dialogin edellytykset
Dialogisen keskustelun on täytettävä joukko ehtoja.
1. Osallistujat ovat dialogitilanteessa tasa-arvoisia. Dialogin lähtökohtana on, että jokaisella on yhtäläinen ihmisarvo ja että jokaisen näkökulma on yhtä arvokas. Dialogissa muun elämän valta-asemat tulisi siirtää syrjään. Amerikkalainen professori Daniel Yankelovich (2001) toteaa, että hierarkiassa ylempänä olevat uskovat usein kohtelevansa muita tasa-arvoisesti, vaikka asia ei todellisuudessa olisi näin. Käsitys itsestämme toisiin nähden joko ylemmän tai alemman tasoisina ohjaa viestintäämme. Kun pidämme itseämme muita ylempinä, emme kuuntele; kun muita alempina, emme uskalla puhua.
2. Dialogi rakentuu toisten näkökulmien aktiiviselle ja myötäelävälle kuuntelulle. Tämä tarkoittaa tarkan huomion kiinnittämistä siihen, mitä toinen sanoo ja tarkoittaa. Dialoginen kuuntelu on omien näkökulmien uudelleen arviointia sen kuuntelemisen pohjaltaa, mitä henkilö haluaa sanoa. Jos dialoginen kuulija ei ymmärrä, hän pyrkii kysymysten avulla tarkentamaan ymmärrystään. Tavoitteena on ennen kaikkea ymmärryksen kasvattaminen siitä, miten toiset osapuolet näkevät ja kokevat asian, mitä voisimme heiltä oppia ja ovatko näkökantamme sovitettavissa yhteen. Dialogi ei kuitenkaan tavoittele lähtökohtaisesti yhteisymmärrystä.
3. Dialogin osallistujien tulee olla valmiita omien taustaoletustensa tarkasteluun ja kyseenalaistamiseen. Ihminen tarkastelee maailmaa aina joidenkin ”silmälasien” läpi: havainnot ovat väistämättä ainakin osittain havaitsijan itsensä tuottamia, ja ne sisältävät oletuksia asioiden välisistä syy-yhteyksistä (”ihminen löytää työtä, jos hän on tarpeeksi aktiivinen”), itselle tai muille arvokkaista asioista (”luontokokemus on hyväksi ihmiselle”) tai oikeasta ja väärästä (”paperittomille on tarjottava terveydenhoito”). Dialogi on menetelmä omien taustaoletusten ja luokittelujen tutkimiseen. Dialogin avulla voimme keskustella – tuoda omat ja muiden oletukset esiin – vaikka omat taustaoletuksemme poikkeaisivat toisten osallistujien taustaoletuksista.
Keskustelu, jossa osallistujat eivät pyri aitoon yhteiseen ymmärrykseen, vaan ajavat omia kätkettyjä intressejään, ei voi muodostua aidoksi dialogiksi. Tällaisen keskustelun mahdollisuudet ratkoa systeemisiä ongelmia jäävät heikoksi, koska osallistujien välinen vuorovaikutus ja ajatusten ilmaiseminen on rajoitettua, eivätkä kaikki asiaan liittyvät näkökannat tule esiin.
Kuuntelemalla ja pyrkimällä ymmärtämään toisten näkemyksiä ihminen on mukana prosessissa, jossa itse kehittyy.
4. Dialogi edellyttää keskinäistä luottamusta. Käytännössä edellä sanottu tarkoittaa, että osallistuja luottaa siihen, että toiset voivat antaa hänelle jotain arvokasta. Kuuntelemalla ja pyrkimällä ymmärtämään toisten näkemyksiä ihminen on mukana prosessissa, jossa itse kehittyy. Dialogi edellyttää osallistujilta luottamusta kahteen asiaan: siihen, että toisilta saatu tieto on arvokasta, sekä siihen, että osallistujiin voi ihmisinä luottaa. Kun ihminen luottaa siihen, että toisten näkökulmat ovat arvokkaita, hän kuuntelee heitä tarkasti. Jos luottamus puuttuu, ei ole syytä kuunnella. Toisaalta, ainoastaan silloin, kun toisiin voi luottaa ihmisinä, heille haluaa avata omia näkemyksiään. Jos toinen näistä luottamuksen ulottuvuuksista puuttuu, vuorovaikutuksen määrä ja laatu jäävät vähäiseksi. Keskustelu voi muuttua dialogiksi vain, jos osallistujat ovat valmiita sekä ilmaisemaan näkemyksensä avoimesti että altistamaan oman ajattelunsa toisten keskustelijoiden vaikutukselle.
Dialogin klassisia ja moderneja määritelmiä
Dialogi ajattelun apuvälineenä – antiikista alkaen. Dialogi on monialainen käsite, jolla on yhteyksiä ainakin filosofiaan, psykologiaan, sosiaalitieteisiin, organisaatioiden ja johtamisen tutkimukseen, systeemianalyysiin, päätöksentekoteorioihin ja politiikan tutkimukseen.
Dialogin etymologia juontaa kuitenkin juurensa kreikan sanoihin dia (kautta, läpi) ja logos (sana, merkitys). Kirjaimellisesti dialogi tarkoittaa siis toimintaa sanan tai sanojen kautta tai kulkemista läpi merkitysten. Tämä tavoittaa hyvin sen, mitä dialogilla tarkoitetaan. Puheen avulla tapahtuva ajattelu eroaa ilman puhuttuja sanoja tapahtuvasta ajattelusta siten, että mukana on aina vähintään kaksi ihmistä, joiden lausumat toimivat ajatteluprosessin välittäjinä ja edistäjinä.
Klassisen määritelmän mukaan dialogi on ymmärretty ajattelun apuvälineeksi, mistä Sokrateen kyselymenetelmä on tunnetuin esimerkki. Menetelmän keskeinen dokumentaatio on Sokrateen oppilaan Platonin kirjoittamat dialogimuotoiset tekstit. Näissä kertomuksissa seikkailee todellista esikuvaansa muistuttava Sokrates, joka keskusteluissa ihmisten kanssa paljastaa heidän uskomustensa sisäisiä ristiriitaisuuksia. Tarkkaan ottaen Platonin laatimat dialogit eivät kuitenkaan ole dialogeja sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan kysymyksessä on pikemminkin opettaja-oppilassuhde.
Dialogin uusi tuleminen sosiaalisena ja psykologisena toimintana. 1980- ja 90-lukujen keskustelun valossa on hahmottunut tähän kyselymenetelmään nähden varsin erilainen tapa ymmärtää dialogi. Moderni dialogi määrittelee olennaisiksi lähtökohdikseen nimenomaan osallistujien tasavertaisuuden ja kaikkien näkökulmien yhtäläisen arvon. David Bohmin 1990-luvun puolivälissä On Dialogue -kirjassaan esittämä dialogikäsitys korostaa dialogia sosiaalisena ja psykologisena toimintana, jossa yhdessä yritetään päästä kohti parempaa ymmärrystä (Bohm 2003). Bohm oli kvanttifysiikkaan erikoistunut teoreettinen fyysikko, joka keskittyi uransa loppuvaiheessa dialogin tutkimiseen ja dialogimenetelmän kehittämiseen.
Bohmilaista dialogia luonnehtivat tietyt käyttäytymissäännöt, jotka erottavat sen muista keskusteluista, esimerkiksi väittelystä. Bohmilaisessa dialogissa ei pyritä osoittamaan omia käsityksiä oikeiksi ja keskustelukumppanien käsityksiä vääriksi, vaan tavoitteena on ajattelun kehittäminen yhdessä keskustelukumppanien kanssa. (Ellinor & Gerard 1998, Bohm 2003, Senge 1994)
Bohmin oivallus oli, että ihminen tulee tietoiseksi omista ajattelumalleistaan vain dialogissa muiden kanssa – eli silloin, kun hän kohtaa toisten erilaisia ajatusmalleja. Ajattelua ohjaavat mentaaliset mallit ovat niin olennainen osa ihmisen kokemaa todellisuutta, että hänen on itsenäisesti vaikea tunnistaa niitä tai niiden ohjaavaa vaikutusta. (Bohm 2003)
Sokraattista ja bohmilaista dialogia yhdistää keskustelijoiden vapautuminen omien ennakkokäsitystensä hallitsevasta voimasta. Molempia dialogimalleja yhdistää myös näkemys siitä, miten dialogi rakentuu. Dialogissa puheenvuorot eivät ole peräkkäisiä monologeja, vaan puhujat rakentavat puheenvuoronsa edellä sanotun päälle.
Dialogi oppivan organisaation ydinprosessina. Myös systeemianalyytikko ja organisaatiotutkija Peter Senge nojaa bohmilaiseen dialogiin. Sengen mukaan dialogisesti viestivät tiimit ovat oppivan organisaation perusta. Tiimin jäsenet suhtautuvat omiin ajatuksiinsa ja ennakko-oletuksiinsa kriittisesti – eli myöntävät, että ne voivat olla virheellisiä – mutta ilmaisevat silti ajatuksiaan rohkeasti muille. Tällaista vuorovaikutusta voisi luonnehtia asioiden vapaaksi ja ennakkoluulottomaksi tutkiskeluksi. Näin käsiteltävästä asiasta rakentuu kattavampi ja moniulotteisempi kokonaiskuva kuin mitä kukaan osallistujista yksin pystyisi tuottamaan. Sengen mukaan ryhmän kollektiivinen älykkyys tuottaa aina enemmän kuin yksittäisten jäsenten yhteenlasketut tiedot mahdollistaisivat. (Senge 1994)
William Isaacs on globaalisti tunnetuimpia dialogia soveltavia organisaatiokonsultteja. Isaacsin (1993) mukaan dialogi on usein pitkä, useita kriisejä sisältävä prosessi, jonka tuloksena osanottajat oppivat näkemään todellisuuden uudella tavalla. Dialogi ei välttämättä johda harmoniaan tai erimielisyyksien katoamiseen, vaan ymmärryksen laajenemiseen, uuden oppimiseen tai uusien ratkaisujen tuottamiseen.
Lähteet
Alhanen, K., Soini, T. & M. Kangas (2015). Dialoginen johtaminen ja vallankäyttö. Dialogiakatemia.
Bohm, D. 2003. On dialogue. Taylor & Francis eLibrary. Alkuperäislaitos: On Dialogue, Routledge, 1996.
Ellinor, L. & G. Gerard. 1998. Dialogue: Rediscover the transforming power of conversation. John Wiley & Sons Incorporated.
Isaacs, W.N. 1993.Taking flight: Dialogue, collective thinking, and organizational learning. Organizational Dynamices 22(2):24-39.
Senge, P.M. 1994. The Fifth Discipline. The Art and Practice of the Learning Organization. Currency Doubleday. Alkuperäislaitos: Currency Doubleday 1990.
Yankelovich, D. 2001. The Magic of Dialogue. Transforming Conflict into Cooperation. Simon and Schuster.
Artikkelisarja
Lue lisää.